Jotakin vanhaa ja paljon uutta

Meillä on kollegani kanssa harrastuksena, tapana, intohimona tai miten nyt asiaa tarkasteleekin, käyttää vapaa-aikaamme pyrkimyksiin kehittyä ammatillisesti –ja toivottavasti ihan muutenkin vain ihmisinä. Olemme milloin missäkin, on opiskeltu mm. eläinavusteista toimintaa ja pedagogiikkaa, yhdenvertaisen seksuaalikasvatuksen pedagogista kehittämistä, ja kiitos nopean kollegani, onnistuimme pääsemään mukaan Voimaa ohjaukseen ja opetukseen –ryhmään, ainoina osallistujina näiltä kulmakunnilta. Lieneekö syy siinä, että opiskelemme ja kehitymme omalla ajallamme, periaatteessa ihan huvin vuoksi, ilman työpaineita, pakotteita tai velvoitteita, mutta nautimme opiskelusta ja osaamme ottaa ilon ja hyödyn irti monin tavoin. Aina oppii ja oivaltaa jotakin uutta, mutta sisäistämiselle täytyy suoda aikaa. Syvempi oivaltaminen ja tietoisuuden laajeneminen tapahtuukin sitten usein matkoilla maisemia katsellessa, porealtaassa, hyvän ruuan äärellä tai läsnäololla kaverin kanssa. Uutta oppia ei tule hotkaista kuin kiireistä lounasta, vaan siitä pitää nauttia. Olemme toki sen verran jaloja, että annamme vapaa-ajalla hankitun osaamisen työnantajankin käyttöön, toivon mukaan hyödyksi opiskelijoillemme, mutta loppujen lopuksi kyse on ennen kaikkea itsekkäistä tarpeista. Voimaa ohjaukseen ja opetukseen kuulosti jo otsikkotasolla ihan meidän jutulta. Vieläkö vanhoista kehäketuista löytyisi uusia ulottuvuuksia, muovautumiskykyä ja taipuisuutta?

Alusta asti mielessä pyöri ajatuksia työkalupakin keräämisestä tai oikeastaan sen täydentämisestä. Vuosien varrella pakki on sisältänyt milloin mitäkin, mutta on ollut loppujen lopuksi aika kevytkin kantaa, kunhan raaskii välillä karsia sen sisältöä ja luopua sellaisesta, jonka on auttamattomasti vanhentunut tai sellaisesta, mikä ei vaan kerta kaikkiaan toimi. Raahaisinko enää mukanani tiiliskiven kokoista kännykkää tai kirjoituskonetta, johon ei saa enää korjausnauhaa? Toisaalta käytän edelleen lihasvoimalla käyvää ruohonleikkuria, olen palannut siihen takaisin kokeiltuani erilaisia bensakäyttöisiä malleja, joita minun oli vaikea saada käyntiin.

Mitä enemmin ajattelen työkalupakkiani, sitä vähemmin ajattelen työkaluja. Työkalut, joita tämän koulutuksen aikana olen saanut, ovat käyttökelpoisia, toimivia, innostavia ja jotakin aivan uutta yhdisteltynä vanhaan. Jokaisesta olen innostunut ja jokaista olen jo vähintään kerran kokeillut, osan ottanut pysyvämpään käyttöön, osaa muovannut tarkoitusperiini soveltuviksi. Ja juuri noihin tarkoitusperiin olen ajatuksissani nyt juuttunut. Työkalu ei ole vain työkalu, vaan se on apuväline, jolla päästään noihin tarkoitusperiin, tavoitteisiin, muutokseen. Metodi ei ole mikään itsessään, ei pelkkää oppituntien täytettä tai hienoilta kuulostavia juttuja, vaan jotain, jonka avulla voimme muuttaa asenteita, näkökulmia ja käytäntöjä.  Ahaa… se oli se Voimaa.. Ja pakki olen minä.

Elämme muuttuvien toimintaympäristöjen ja toimintakulttuurien sekä oppivien yhteisöjen aikakautta. Jotta tulemme paremmin tietoisiksi, millainen ympäristö tai yhteisö tukee kunkin yksilön kasvua ja oppimista, tarvitsemme juuri näitä uudenlaisia menetelmiä. Niiden avulla hahmotamme ja autamme hahmottamaan paremmin mm. yksilöissä ja yhteisöissä piileviä vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Asenteiden ja näkökulmien joustaessa ja laajentuessa muut konkreettisemmat muutokset on varmasti kevyempiä elää ja hyväksyä, intoutua mukaan.  Tarvitsemme sitä voimaakin, ja halua jakaa oppimista. Niin teemme mekin antaessamme uutta osaamistamme myös siitä kiinnostuneiden kollegoiden käyttöön.